Mikä on Aitio?

Aitio on alueellisen urheilun kohtaamispaikka, minne sisältö syntyy pääosin seuroilta suoraan ja automaattisesti. Aition tavoitteena on nostaa joukkueurheilussa olevat suuret tunteet ja yhteisöllisyys laajan yleisön tietoisuuteen.

Aitioon on liitetty tällä hetkellä Jopox-palvelua käyttävät seurat Keski-Pohjanmaalla ja 16 lajia on jo edustettuna. Elävöitämme kohtauspaikkaa lisäämällä sinne keskustelualueen sekä keräämme laajemminkin lajikohtaisia uutisia eri medioista. Ja toki mukana on myös sosiaalisen median hyödyntäminen.

Seurojen kannalta on parasta, ettei Aitio edellytä lisätöitä koska kaikki tarvittava tieto on jo seurojen verkkopalvelussa Jopoxissa!
  • seurojen pääuutiset
  • ottelu- ja kilpailuennakot
  • otteluseuranta (live-seuranta)
  • ottelu- ja kilpailuraportit
  • tietoa tulevista ja menneistä otteluista ja kilpailuista (tapahtumakalenteri)

Kaikki toimijat saavat äänensä kuuluville juuri niin paljon kun haluavat kunkin oman aktiivisuuden mukaan!

Mikä on Jopox ja miten sen saa käyttöön?

JOPOX ei ole syntynyt sattumalta vaan tarpeeseen jo noin kymmenen vuotta sitten. Keskeisenä tavoitteena on alusta saakka ollut kehittää palvelu, joka pyrkii helpottamaan urheiluseuroissa toimivien pelaajien, valmentajien ja muiden toimihenkilöiden arkea siten, että seura voi hoitaa perustehtävänsä helposti ja ammattimaisesti. Tämä osaltaan helpottaa vastuuhenkilöiden sekä yhteistyökumppaneiden saamista seurojen toimintaan.

JOPOXpro on monipuolinen työkalu päivittäisen toiminnan pyörittämiseen. Sillä mm. hoidetaan kaikki viestintä ja raportointi ottelujen, harjoitusten, tulosten ja niiden tilastoinnin osalta. Se mahdollistaa laaja-alaisen yhteisöllisen toiminnan joukkueurheilun kaikille tasoille; pelaajat, vanhemmat, joukkueet, seura ja sen moninaiset verkostot ja yhteistyötahot.

Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan lisää Jopox-tuotteista ja palveluista ota yhteyttä Tom Hedmaniin, tom.hedman@jopox.fi, puh: 040-1317533.
Aitio

Sunnuntain iltapeliin saapui Nivala Pesiksen E1-poikien tasoa testaamaan Toholammin Urheilijat. Poutasäässä pelatussa ottelussa oli suuren urheilujuhlan meininkiä. Ari Teppo esitteli pelaajat ja tuomarit, sekä kuulutti tapahtumat koko pelin ajan. Kapteenina toimineen Nikon voittaessa hutunkeiton aloitti NiPe sisävuorolla.Toholammille näytettiin alusta alkaen pelin meininki. Illian päästessä kärkenä kentälle, löi kakkoslyöjänä Santtu pelin ensimmäisen kunnarin. Jokeri-Hannes kotiutti puolestaan Santun. Eetu löi Oliverin ja Hanneksen hienoilla lyönneillä kotiin. Henryn läpilyönnistä saldoksi 1+2. Tommin ja Jasperin lyömien juoksujen lisäksi yksi harhalla saatu juoksu tulivat taululle ensimmäisen sisävuoron aikana. 11-0 johdossa lähdettiin ulkokentälle. Eetu aloitti lukkarina. Etukenttää hoitivat Henry kolmosvahtina, Oliver ykkösvahtina sekä Jesse siepparina. Keskikentällä pelasivat Elmeri kakkosvahtina, Illia kakkos- ja Jasper kolmospolttajana. Koppareina olivat Santtu ja Tommi. Eetun tolpat pitivät lyöjät kurissa, ja vaikka toholampiset löivät rajasta palloa läpi, eivät etenijät silti päässeet pitkälle. Koppareille ei montaa palloa kiinni otettavaa jäänyt. Kolme yksittäistä lyötyä juoksua tuli taululle ennen vuoronvaihtoa. Toisessa sisävuorossa jatkui tehokkuus Nivalan lyönneissä. Eetu ja Tommi, sekä Henry jo toistamiseen löivät kunnarin. Kolme vapaataivalta vielä, ja ulos mentiin 20-3 tilanteessa. Eikä tahti juuri muuttunut. Yhden vapaataipaleen, ja rajan puhkaissut kunnari 1+1 juoksuilla jäivät taululle. Ensimmäinen jakso NiPe:lle selkeästi 20-6.

Toiselle jaksolle Nivala vaihtoi jokerit kentälle; Niko koppariksi, Roni syöttäjäksi, Eetu kakkosvahdiksi ja Hannes ykkösvahdiksi. Oliver siirtyi sieppariksi. Ulkokenttä pysyi edelleen muurina vastustajan lyönneille. Palot täyteen neljästä lyöjästä. Montaa kolmostilannetta ei Toholampi saanut aikaan, ja juoksuja he löivät kaksi. Nivala taas jatkoi tehokasta sisäpeliä. Ronin yhden lyödyn juoksun jälkeen oli Tommin vuoro kiertää kenttää 1+2 arvoisesti. Jessen ja Henryn lyömien juoksujen lisäksi taululle merkittiin yksi harhalla tuotu juoksu. 9-3 tilanteesta siirryttiin toiselle vuoroparille. Viimeinen vaihto vielä, Elmeri siirtyi Tommin paikalle kakkoskoppariksi. Ja vaikka haparointia alkoi tulla ulkokentän työskentelyyn, ei vierasjoukkue saanut sitä hyödynnettyä kuin kolmen juoksun verran. Pelin jo ratkettua tuli Nivala viimeistä kertaa lyömään. Rohkeilla kotiutusyrityksillä ei juoksuja kuitenkaan montaa saatu. Ronin kaksi, Jessen yksi lyöty sekä yksi vapaalla tuotu juoksu jäivät toisen vuoroparin tulokseksi. Kiilaan siirryttiin 2-0 tuloksessa, juoksujen ollessa 20-6 ja 13-5.

Palkitut pelaajat Nivalan joukkueesta olivat Henry, Tommi sekä Hannes. Seuraavat E-poikien pelit ovat tiistaina 20.6, kun E1 joukkueen vieraaksi tulee Ylivieskan E2 klo 18, ja sunnuntaina 25.6 kun E1 vieraaksi saapuu Haapajärvi klo 17. Tervetuloa jälleen seuraamaan iloista kansallispeliä Katvalaan.



Lähde: http://www.nivalapesis.fi/

   
twitter
Uutiset
KOSILA DIGIMEDIA KOKKOLA, Rantakatu 10, PL 45, 67100 Kokkola, puh 020 750 4560