Mikä on Aitio?

Aitio on alueellisen urheilun kohtaamispaikka, minne sisältö syntyy pääosin seuroilta suoraan ja automaattisesti. Aition tavoitteena on nostaa joukkueurheilussa olevat suuret tunteet ja yhteisöllisyys laajan yleisön tietoisuuteen.

Aitioon on liitetty tällä hetkellä Jopox-palvelua käyttävät seurat Keski-Pohjanmaalla ja 16 lajia on jo edustettuna. Elävöitämme kohtauspaikkaa lisäämällä sinne keskustelualueen sekä keräämme laajemminkin lajikohtaisia uutisia eri medioista. Ja toki mukana on myös sosiaalisen median hyödyntäminen.

Seurojen kannalta on parasta, ettei Aitio edellytä lisätöitä koska kaikki tarvittava tieto on jo seurojen verkkopalvelussa Jopoxissa!
  • seurojen pääuutiset
  • ottelu- ja kilpailuennakot
  • otteluseuranta (live-seuranta)
  • ottelu- ja kilpailuraportit
  • tietoa tulevista ja menneistä otteluista ja kilpailuista (tapahtumakalenteri)

Kaikki toimijat saavat äänensä kuuluville juuri niin paljon kun haluavat kunkin oman aktiivisuuden mukaan!

Mikä on Jopox ja miten sen saa käyttöön?

JOPOX ei ole syntynyt sattumalta vaan tarpeeseen jo noin kymmenen vuotta sitten. Keskeisenä tavoitteena on alusta saakka ollut kehittää palvelu, joka pyrkii helpottamaan urheiluseuroissa toimivien pelaajien, valmentajien ja muiden toimihenkilöiden arkea siten, että seura voi hoitaa perustehtävänsä helposti ja ammattimaisesti. Tämä osaltaan helpottaa vastuuhenkilöiden sekä yhteistyökumppaneiden saamista seurojen toimintaan.

JOPOXpro on monipuolinen työkalu päivittäisen toiminnan pyörittämiseen. Sillä mm. hoidetaan kaikki viestintä ja raportointi ottelujen, harjoitusten, tulosten ja niiden tilastoinnin osalta. Se mahdollistaa laaja-alaisen yhteisöllisen toiminnan joukkueurheilun kaikille tasoille; pelaajat, vanhemmat, joukkueet, seura ja sen moninaiset verkostot ja yhteistyötahot.

Mikäli olet kiinnostunut kuulemaan lisää Jopox-tuotteista ja palveluista ota yhteyttä Tom Hedmaniin, tom.hedman@jopox.fi, puh: 040-1317533.
Aitio

Kolmosen sarjakärki Korsnäs FF oli Akatemiaa tarkempi ja onnekkaampikin viimeistelyssään ja vei tiistaina pisteet Ykspihlajasta 1-3 tuloksella. Akatemia taisteli pelissä hyvin mukana ja jopa hallitsi enemmän palloa. Jonain toisena päivänä tulos olisi voinut olla toisenlainen.

Ratkaiseva ero joukkueiden välille tuli erikoistilanteista. Korsnäsin kaksi ensimmäistä maalia tulivat kulmapotkun jälkitilanteesta ja sivuvaparista. Akatemialla oli hyvä paikka osumaan jo alkuminuuteilla, kun hyvä prässipeli tuotti tulosta ja KoFF:n toppari hukkasi pallon. puhdas yksin läpi -tilanne ei kuitenkaan tuottanut toivottua tulosta, vaan Suomen ylimmissäkin sarjoissa aikoinaan torjunut Volodomyr Nitsetskiyy sai yläkädellään osuttua palloon.

KoFF siirtyi johtoon jo 6.minuutilla. Akatemia sai purettua kulmurin, mutta Vladyslav Maidanovych täräytti 25 metristä vastapalloon ja niin vain pallo kimpoili pelaajaruuhkasta alakulmaan. Toisen osumansa KoFF teki 71.minuutilla sivuvaparista, jonka olisi voinut jättää viheltämättäkin. Tuossa vaiheessa Akatemia oli ollut hyvin pelissä mukana ja haki vankasti tasoitusta. Kaksinkamppailutilanteessa sivurajan lähistön tapahtumissa avustava näytti toiseen suuntaan ja päätuomari toiseen. KoFF käytti lahjansa hyvin. Vapaapotku kiersi hyvin takatolpalle ja pelaajasiiven takimmainen eli Ihor Indutnyi ohjasi pallon ohi Lelon. Kohta perään tuli kolmas maali vieraille. KoFF katkaisi hyökkäyksen keskialueella ja Leonid Grines nosti pallon takakulmaan. Akatemian kavennus syntyi 84.minuutilla. Maali merkittiin Paul Adourin nimiin, vaikka pallo taisi mennä Korsnäsin omasta pelaajasta sisään.

Korsnäsin nimistä päätellen varsin slaavilainen pelaajapakka pelasi kuten tuon alueen kulttuurissa osataan. Erotuomari Lassi Matilainen joutui jo avausjaksolla varoittamaan kolmea KoFF:n pelaajaa. Toisella jaksolla Oleksii Zoria otti kovasta pelistä varoituksen 48.minuutilla. Pelin loppua kohden alkoi vieraiden makoilu kentällä ja kaikenlainen pelin viivyttäminen. Erotuomari huomautteli asiasta muutamaan kertaan, mutta lopulta Zoria otti ajanpeluusta toisen varoituksensa ja ulosajon. Tilanteessa Zoria lähti varastamaan rajaheiton paikasta 15-20 metriä ja odotti, että erotuomari palauttaisi miehen oikeaan heittopaikkaan. Miestä ja joukkuetta oli jo huomautettu asiasta, joten toinen varoitus oli perusteltu.

KoFF:n joukkueenjohtaja sanoi joukkueen tavoittelevan kolmosen voittoa ja sarjanousua Kakkoseen. Samalla hän kuitenkin pohti kuinkahan kalliiksi nousu tulisi. Joka tapauksessa sillä tiellä KoFF nyt on ja kilpailee tasaisesti Kiiston kanssa sarjan parhaan joukkueen tittelistä. Ainakin kevätkierroksen osalta.

Joni Appelgren pelasi hyvän ottelun vaspana. Tuosta liuku.

Pallo haltuun ja ylöspäin.


Mikko Laitala pelasi työteliäästi kärjessä ja haki useita pääpalloja.


Miko Tornikoski rakensi peliä keskikentän keskustassa


Akatemian kulmurissa "Eikka" Seppälä oli lähellä päästä jatkamaan pallon sisään. Toppari Ihor Indutnyi sai kammettua kuitenkin Eikalle lisämetrejä.



Lähde: http://www.kpv.fi/

   
twitter
Uutiset
KOSILA DIGIMEDIA KOKKOLA, Rantakatu 10, PL 45, 67100 Kokkola, puh 020 750 4560